Viikko meni oikeastaan ihan sumussa. Tuntuu etten olisi viettänyt edes kuin päivän. Heit tuon kirjoitettua tuli mieleen vaikka mitä, kuten ystäväni kanssa vierailu kaupoissa, urheilut, työt...
♫♫♫ söin herkkuaamiaista, puuroa + mustikoita, nam!
♫♫♫ kävin lenkillä, torstaina juoksin töistä kotiin 3,5km oon niin ylpee itsestäni että jaksoin!
♫♫♫ sunnuntaina, tänään, heräsin ihanaan tuoksuun kun äiti oli tehnyt perunarieskoja aamupalalle! tykkään
♫♫♫ lauantaina pidettiin leffailta äitin kanssa + syötiin herkkuja mihin kuului tummia viinirypäleitä, luumuja, kiiwiä, mansikoita sekä pähkinöitä
♫♫♫ saatoin myös syödän jäätelön sekä hieman suklaata muutenkin
♫♫♫ treenaus ei myöskään jäänyt pois lauantaina, 30min
♫♫♫ hiki virtas enemmänkuin koskaan
♫♫♫ Poppana ja Bella leikki minkä kerkes kun oli taas aikaa, Poppana kuitenkin väsyi jo sunnuntain puolella :--)
♫♫♫ ulkoilutettiin tyttöjä myös
♫♫♫ lauantai-illan sauna ♥
♫♫♫ leivoin! mokkapaloja, jotka päätyivät roskiin! unohdin rasvan kokonaan pohjasta sekä päällisestä tuli liian tomusokerista
♫♫♫ sekä tonnikalakatkarapu piirakkaa, kiitos ystäväni!
♫♫♫ ikävöin rakasta ♫♫♫ nukuin hyvin! ♫♫ ♫ ensiviikkoa odotellessa!

♫♫♫ kasvit eivät jääneet kuvaamatta!
♫♫♫ Magic Mike käytiin myös tsekkaamassa ystävän kanssa!
♫♫♫ Channing Tatum
ps. ♥
päivitys josta tykkään todella paljon !
VastaaPoistaKUVAT (=