Näytetään tekstit, joissa on tunniste K. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste K. Näytä kaikki tekstit

tammikuuta 16, 2013

Healthy living

Moi :) Me aloitettiin Kn kanssa uusi elämä viikko sitten maanantaina, 7.1.2013. Ei tehty sitä niin että heti ensimmäinen päivä tammikuuta jätetään pois ylimääräiset herkut ja muut ja aloitetaan urheilu, koska tiedossa oli Kn synttärit sekä tj0 pippalot. 


Nytten kun viikko on takana, olo on hyvä! Käytiin kahdesti yhdessä hölkkäämässä, yksin kävin kerran sekä tehtiin vatsoja ja käsipainoilla. Vapaapäivä pidettäisiin 1 tai 2 kertaa viikossa ja kerran viikossa herkkupäivä. Meillä on kerrostalomme alakerrassa jokunen kuntoilulaite mitä näkyy myös kuntosaleillakin niin ei katsottu tarpeelliseksi käydä ostamassa kuntosalikorttia vaikka kotimme lähellä olisi eräs tosi halpa. :) 



Tosiaan, viimeviikolla en pitänyt ollenkaan herkkupäivää. Kun oli tarkoitus pitää, olin vanhempieni luona. Tehtiin lauantain herkkujen tilalle iltapalaksi tomaatteja, viinirypäleitä, nakkeja, jauhelihapullia, kurkkua ja popsittiin niitä ja katseltiin televisiota. :) Ja hyvää oli ! 

Eilen just puhuttiin että ei oo kyllä edes tehnyt mieli mitään hyvää, tarkoittaen sipsejä - karkkia - jäätelöä jne. :) Parempi niin. Meillä on ollu banaaneja, kiiwiä, omenoita ja klementiinejä jos pitää jotain saada syödä. 


Otettiin viimeviikon alussa multa hieman mittoja sekä kuva että voi sitten muutamien kuukausien päästä hieman vertailla. :) Painoa en niinkään sellai tarkastele koska on myös mahdollista saada vyötäröltä monta senttiä pois ilman että vaa'alla lukema liikkuu mihinkään suuntaan. Muutenkin jos sitä kyttää koko ajan niin tulee turhautuneeksi, onneksi meillä ei oo vaakaa! Olisin varmaan jo luovuttanut..... 



Otettiin käyttöön myös treeni- ja ruokapäiväkirjat että kirjataan ainakin kaikki niin ylös. Itsellä ainakin tuo ruokapäiväkirja on siinä mielessä hyvä että näen jos vähänkin lipsahdan että voin sitten karsia jotain pois. Oon mielestäni muutenkin nyt syönyt paljon säännöllisemmin kuin ennen. PLUS aion ottaa niskasta kiinni ja kirjautua jälleen kerran Heiaheiaan. :)

Tavoitteena mulla olis saada muutamia senttejä ainakin vyötäröltä pois sekä reisistä. Kuvia ja mittoja voin laittaa muutaman kuukauden päästä kun on mielestä jo hieman muutosta tapahtunut :) Ettei mun inspiraatio tähän ihan näin vaan lopu niin onneksi mulla on K, joka patistaa aina ulos liikkumaan kun itsekin tykkää liikkua. ++++ päätin että syksyllä mä lähden tai no, toivon että lähdetään Kn kanssa yhdessä, jonnekin kauas lämpimään ja saa ottaa aurinkoa pikkubikineissä ja ei tarvii miettiä sitä massua ja jalkoja. ;) kuulostaa hyvältä vai mitä! 


Onko teillä muilla jotain samantapaista projektia meneillään? :) Uusia/muita liikuntatapoja, kuin juoksu ja kuntosali, otetaan kyllä vastaan. Harmi kun ei oo luistimia. JA uimaan haluisin niin paljon!

Tänään meillä on herkkupäivä, ja ajateltiin käydä syömässä Raxissa, namskis ! Palaillaan taas :)

Kivaa keskiviikkoa, ps. ♥


syyskuuta 23, 2012

under the candle light



Sunnuntaissa jo mennään... Ihana viikonloppu silti takana! Bella lähti perjantaina hoitoon viikolopuksi ja saatiin olla kaksin Kn kanssa. Lauantaina käytiin Kn vanhemilla kylässä ja illalla annettiin toisillemme aikaa. Saunan jälkeen istuttiin partsilla vilttien alla. Kynttilöiden, musiikin ja hyvän ruuan kanssa. ♥ Tykkäsin, parhaita iltoja pitkiin aikaan. : --) 

Tänään käytiin hakemassa meidän pieni karvapallo kotiin ja saatiin veljeni vierailulle. Nyt jaksaa taas ahertaa töissä ensiviikon kun on ladannut akkuja. : --)

ps. ♥

syyskuuta 16, 2012

MaanantaiTiistaiKeskiviikkoTorstaiPerjantaiLauantaiSunnuntai

Viikko meni oikeastaan ihan sumussa. Tuntuu etten olisi viettänyt edes kuin päivän. Heit tuon kirjoitettua tuli mieleen vaikka mitä, kuten ystäväni kanssa vierailu kaupoissa, urheilut, työt...

 ♫♫♫ söin herkkuaamiaista, puuroa + mustikoita, nam!
 ♫♫♫ kävin lenkillä, torstaina juoksin töistä kotiin 3,5km oon niin ylpee itsestäni että jaksoin!
  ♫♫♫ sunnuntaina, tänään, heräsin ihanaan tuoksuun kun äiti oli tehnyt perunarieskoja aamupalalle! tykkään

  ♫♫♫ lauantaina pidettiin leffailta äitin kanssa + syötiin herkkuja mihin kuului tummia viinirypäleitä, luumuja, kiiwiä, mansikoita sekä pähkinöitä
♫♫♫ saatoin myös syödän jäätelön sekä hieman suklaata muutenkin
  ♫♫♫ treenaus ei myöskään jäänyt pois lauantaina, 30min
  ♫♫♫ hiki virtas enemmänkuin koskaan
  ♫♫♫ Poppana ja Bella leikki minkä kerkes kun oli taas aikaa, Poppana kuitenkin väsyi jo sunnuntain puolella :--)
 ♫♫♫ ulkoilutettiin tyttöjä myös
 ♫♫♫ lauantai-illan sauna ♥
  ♫♫♫ leivoin! mokkapaloja, jotka päätyivät roskiin! unohdin rasvan kokonaan pohjasta sekä päällisestä tuli liian tomusokerista
 ♫♫♫ sekä tonnikalakatkarapu piirakkaa, kiitos ystäväni!
  ♫♫♫ kasvit eivät jääneet kuvaamatta! 
 ♫♫♫ Magic Mike käytiin myös tsekkaamassa ystävän kanssa!
 ♫♫♫ Channing Tatum
 
 
 ♫♫♫ ikävöin rakasta ♫♫♫ nukuin hyvin! ♫♫ ♫ ensiviikkoa odotellessa!

ps. ♥

syyskuuta 10, 2012

Tankkaussunnuntai

 Tuntuu että aina postaan kun viikonloppu on ohitse! Noooo, ei kai tuo niin justiinsa. Mulla oli kaikenkaikkiaan hyvä viikonloppu. K oli kotona mikä piristi todella viikkoa ja jaksan taas seuraavat kaks viikkoa...



Me pidettiin sunnuntaina, voisin jopa sanoa että, tankkauspäivä! PLUS katsottiin elokuvaa Harry Potter ja salaisuuksien kammio. Heräsin ennen Kta ja istuin partsilla viltin kanssa : --) Tehtiin lettuja sekä syötiin herkkuja. Nyt jaksaa taas, ainakin ensiviikonloppuun. hahaha. Meikitön sunnuntai on myös tosi hyvä idea! Suosittelen. Paljon kivempi olla kun ei tartte laittaa itseään. Saa vain olla ja löhötä. Ei miettiä turhia :--)

Tänään vielä ehkäpä toinen postaus valokuvailuista!
ps. ♥

syyskuuta 05, 2012

elokuuta 29, 2012

LENKILLE, mars!

Mulle tuli ihan hullu vimma taas lähtee ulos hyppimään, pomppimaan ja vaikka mitä! Miks se tunne tulee aina silloin kun oot syönyt iltapalan vähän tukevammin?


Jotkut teistä varmaan muistaakin ku mulla oli keväällä se ns. projekti kun liikuin paljon ja näin edespäin. No tuli kesä, kesän nyt aina tietää. Hah ei vaan, liikuin alkukesän oikeen hyvin, mielestäni. Kävin hölkkälenkeillä, pyöräilin/kävelin töihin, en juurikaan syönyt mitään ylimääräisiä herkkuja. Oon huono esim ostamaan jäätelöä keskustassa niistä jätski pömpeleistä.


Heinäkuun lopussa mä osallistuin Suosählyn SM kisoihin, jee oli kivaa, voitettiin hopeeta. Mua vain harmitti tosi paljon mun huono kunto. Siellä jos jossakin pitää olla kuntoa ja voimaa liikkua. Silloin päätin, sanoin myös Klle että haluan että mulla parempi kunto että ensivuonna jaksan paremmin pomppia siellä, silloin siis päätin että treenaan koko tulevan vuoden, seuraaviin kisoihin. No mutta meillähän tuli se Kreikan matka suoraan äitin kanssa kisojen jälkeen....

Oltiin reissussa viikko, en lihonnut kiloakaan. Mikä oli oikeasti ihme, kaiken sen ruuan ja herkun perusteella! En miettinyt mun syömisiä ollenkaan koko viikolla, päätin että jos lihon niin lihon. Voi kyllä olla että sen meidän kävelyn määrän takia se hieman kompensoi. Heheeh. Illalla aina ihan rätti väsynyt... : ---)

Reissun jälkeen vaan en käynyt ulkona, kun Bella tuli. Mun elämä oikeestaan on pyörinyt tän kolmen viikon ajan Bellan ympärillä ja ihmekös tuo.

Nyt se sitten kolahti mun mieleen että jotain pitäisi alkaa tehdä. Kuluneen vuoden aikana mun selkä on myös oireillut liikunnan puutteen takia. Se menee ihan tajuttoman jumiin jos en käy hölkkäilemässä ja sitä en halua enään.


Tottakai tulee käytyä kävelylenkeillä Bellan takia, mutta se ei ole sama asia. Tarvii sitä musiikkia, omaa rytmiä, ilmaa mitä hengittää aivan yksin. Syksyn tullessa suuri plussa on myös se että ilmat alkaa viilentyä, jolloinka ei tuu niin helposti hiki urheillessa ja jaksaa enemmän. Varsinkin aikasin aamulla. Se tunne kun pääset siihen rytmiin ja ilma on niiiiiiiiin raikas.

Eräs toinenkin syy mulla on: K. Mun oma ihana poikaystäväni. On ollut ihana ja mukava katsoa Kn menestystä armeijassa jokaiselta kantilta. Yks viesti pistikin mun urheilumietteet raksuttamaan minkä sain aiemmin tällä viikolla 

''Kävin juoksee 10 kilsaa :)''

Tuollaiseen tavoitteeseen itselläni on ainakin matkaa ja paljon. On niin mukava nähdä kuinka urheilu kuitenkin voi tuoda suurta iloa sun elämään. Muistan kun vuos sitten syksyllä käytiin Kn kanssa kiertämässä toinen puoli Jyväsjärvestä, loppumatkasta me sitten käveltii/juostiin kaatosateessa. Haha. Silloin, K ei mitenkään vapaaehtoisesti olisi lähtenyt minnekään lenkille tai kävelylle, ehkä vain mun vuoks. ; --) Asia kuitenkin on nyt aivan toinen. 




Oon siispä päättänyt että aloitan sen Suurinpudottaja pelin uudestaan, sekä ulkoilun ulkona, yksin.

Haluisin nimenomaan keskittyä vatsalihaksiin, käsiin ja jalkoihin. Eli koko pakettiin. Pikkuhiljaa kerrallaan. Koska eihän se hetkessä näy.

Kuntosalikortti ois taas mielessä mutten tiedä mihin! Ja että riittäisikö aika niin kokonaisuudessaan siihen että tulisi rahalle vastinetta... Aika näyttää!


ps. ♥

elokuuta 11, 2012

Milloin voi pysähtyä ja rauhottua?

Tiedättekö sen tunteen kun päivä alkaa niin täydellisesti ja tuntuu että kaikki menee just nappiin? Jep, mulla oli tälläinen päivä eilen. Kävin töissä, olin bellan kanssa, värjättiin mun hiuksia, äiti kävi kylässä sekä ystäväni, kävin kaupassa ja tein suursiivouksen Klle kun hän tulee tänään kotia. Sekä Bella oli yökylässä vanhemmillani että saan nukutuksi.

No ei se kyllä mitenkään auttanut uneen. En osannut ollenkaan rentoutua, en yhtään. Pyörin vain sängyssä ja heräsin moneen otteeseen : ---( Juuri kun ajattelin olevan virkeä hyvien yöunien jälkeen.

Tänäänpä olen sitten juossut paikasta toiseen lähes koko ajan. Aamulla lähdin kotoa ja nyt tulin takaisin. Huhhuh.. Pieni tauko ++++ syömistä, Bellalle ruokaa ja ulkoiluttamista ja ilta jatkuu taas. On Kn siskon polttarit. Päivä kyllä ihan täynnä puuhaa koko ajan ! : ---)

Jossain vaiheessa sitä kyllä varmasti väsähtää. Joskin jo hieman sellainen tunne...

Plussaa tälle päivälle
++ sain uudet kynnet
++ on siistiä
++ K tulee kotiin
++ pääsen puhtaisiin lakanoihin nukkumaan illalla rakkaan viereeen

Miinuksia : --(
-- kynsistä ei tullut kivat SEKÄ makso ihan kauheesti, en tajua mistä sen hinnan repäs
-- oon väsynyt jo nyt
-- en oo syönyt kunnolla
-- kurkku on ihan järjettömän kipeä!!!!!!


Kyllä tämä tästä. Tulipa tylsä postaus kun ei ole kuvia / musiikkia. No ensikerralla sitten : --) Seuraavaan kertaan, en tiedä milloin kyllä mutta joo!

ps. ♥