Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit

lokakuuta 22, 2013

Sunnuntain valokuvausta


Sunnuntaipäivä meni kokonaan mun vanhempien tontilla, saatiin paljon aikaiseksi! Seuraavan kerran kun siellä käy niin on varmasti jo lattia sekä tapetit laitettuna, taino näin äiti vähän lupaili ;) Mulla oli myös kamera mukana (kuten aina;)) niin kävin vähän kuvailemassa myös ulkona pitkästä aikaa.. Välillä silti sisälle lämmittelemään etten jäätynyt ihan pystyyn eikä kamera menisi rikki.

Cilla :) 


ps. ♥

lokakuuta 28, 2012

Perjantai lokakuun 26.päivä 2012







MOI! Jeij ensilumi se vain tuli kuin tulikin! Itselleni ehkä hieman yllätyksenä koska en oo seurannut sää tiedotuksia mutta käypi se näinkin. Mitään suurta ei kyllä kannatta odottaa että se muka tuohon jäisi.. Perjantaina silti töistä tullessani lähdettiin Bellan kanssa ulos niin neiti oli totisesti innoissaan. Ei oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. : --) Yhtä jännittävää aina ihan ekan lumen tulon kanssa..

Itse oon kyllä tykännyt pienestä pakkasesta. Virkistää kummasti kun menee ulos lenkille tai kun kävelee töihin. Mielikin muuttuu hetkessä ja tuntuu että päivä on jo paljon parempi. : --) Ulkoilu tekee ainakin itselleni enemmänkuin hyvää.

ps. ♥

huhtikuuta 02, 2012

???????

Aion manata tuosta hirrrrrvittävästä ilmasta, säästä miksikä sitä voisi enään sanoa, itsekin kun kaikki muutkin. SANONPAHAN että ei voi olla totta...

kunnollista kuvaa en - edes halunnut - ottaa koska ketuttaa niiiiiin paljon. TAKATALVI niiiiin joo. Ensin sitä naureskellaan kun lehdessä mainitaan jotain tapaan ''Juhannukselle asti nasta renkailla'' ja tämän jälkeen katsotaan ulos ja hymy hyytyyy NÄIN nopeasti. : ---D Mutta hyvä syy jäädä sisälle ettei tartte lähteä ulos rehkimään...



Eilen inspiraation lähteenä pistin mun iPodin kokonaan uusiin puihin. Kaikki entiset musiikit saivat kenkää, siellähän oli musiikkia varmaan monta sataa kappaletta ja jotkut niistäkin varmaan viisi vuotta sitte ollu jotain hittejä! gurrnau.

 Tänään siis oli tarkoituksena lähteä ulos koeajamaan uusia biisejä lenkkeilyn merkeissä mutta ei siitä sen enempää enään.  Ehkäpä huomenna uudemman kerran!  

Oisko teillä mitään hyviä treeni biisejä mielessä? 

Otan enemmänkuin mielelläni vastaan omia lemppareitanne! 
Liikuntaahan ei jätetä pois sään takia. Tämän illan puolella vielä reidet ja peppu kuntoon. sekä venyttelyt

vielä + oon tosi huolissani mun kamerasta, se pitää jotain ihme ääntä ku yrittää tarkentaa... AAPua

ps.  ♥


 


maaliskuuta 19, 2012

Mitä kuuluu?

Ihan ekaks, mulle tuotiin niin ihana yllästys viikonloppuna töiden jälkeen ettei mitään rajaa, ruusuja. ♥ Miten noinkin pienet asiat voi ilahduttaa niiiiin paljon.

Sekä toiseks, mua on alkanut hieman jo kyllästyttää tuo the Biggest loser challange peli -- joo en pelannu sitä kuin kaks viikkoa vasta -- haha. Silti. Tehdä koko ajan samoja liikkeitä, ja niin edespäin. SIISPÄ ajattelin kokeilla nyt kevään tullen (tosi kevät joo, nytkin sataa lunta?!?!?? mitä) lenkkeilyä enemmän, hölkkä ja nopeampaa kävelyä. Aiemmin syksyllä oli tuo sama homma mutta hölkkä lenkkien jälkeen tuntui että tuloksia ei näkynyt juurikaan kropassa, kuten tuon pelin ansiosta... Saa nähdä miten käy! tsemppiä

ps. ♥


maaliskuuta 13, 2012

Here I am


Kouluihin haettu ja saa viimein hengähtää. On ollut pientä inspiraation puutetta kirjoittaa tänne, mutta eiköhän se jossain vaiheessa korjaannu. 
Onko kellään sellainen olo ettei se kevät vain oikein tule? -Itselläni on ainankin. Onhan tuo lumi sulanut mutta silti... Hyviä uutisia liikunnan puolelta, viikon treenit takana ja kilo pois. Uuuuu. Turhan aikasta juhlia? :--D sen näkee viikon päästä.

adios!

ps. ♥